Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat yhteiskuntamme tukipilareita. Niiden saatavuus ja laatu vaikuttavat suoraan kansalaisten hyvinvointiin ja terveyteen. Valitettavasti Suomessa on suuria eroja siinä, kuinka hyvin ihmiset pääsevät palveluiden piiriin ja kuinka nopeasti he saavat tarvitsemaansa hoitoa tai tukea. Palveluihin pääsy ja jonotusaika riippuvat pitkälti asuinkunnasta.

Esimerkiksi Helsingissä joutuu jonottamaan perusterveydenhuoltoon huomattavasti pidempään kuin monessa pienemmässä kunnassa. Myös vanhusten kotihoidon saanti ja laatu vaihtelevat alueittain. Sosiaalipalveluissa, kuten lastensuojelussa, mielenterveyspalveluissa ja vammaispalveluissa on niin ikään eroa siinä, miten nopeasti ja millaista tukea ihminen saa.

Taustalla on usein kunta- ja aluekohtainen resurssipula sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten, erityisesti lääkärien ja hoitajien, työvoimapula. Suurimmat ongelmat kärjistyvät isoissa kaupungeissa ja kasvukeskuksissa, joissa palvelutarve ylittää reilusti tarjonnan. Myös harvaanasutuilla alueilla on vaikeuksia turvata palvelut.

Sote-palveluiden alueellinen eriarvoisuus on tunnistettu ongelmaksi jo pitkään. Asiaan on yritetty löytää ratkaisua sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksella eli niin sanotulla sote-uudistuksella, jota on valmisteltu vuosien ajan. Hanke on kuitenkin kaatunut toistaiseksi poliittisiin erimielisyyksiin.

Viimeisin sote-uudistusesitys raukesi keväällä 2019 eduskunnassa. Hallitus antoi tuolloin potkut uudistukselle, koska ei löytynyt sopua rahoitusmallista ja järjestämisvastuun jaon periaatteista. Uudistusta on pidetty välttämättömänä palveluiden turvaamiseksi tulevaisuudessa, mutta sen toteuttamistapa on ollut kiistanalainen.

Vuonna 2023 aloittaneen hallituksen ohjelmaan sote-uudistus on kirjattu jälleen yhdeksi kärkihankkeeksi. Tällä kertaa tavoitteena on toteuttaa sote maakuntamallin pohjalta. Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu siirrettäisiin kunnilta 21 hyvinvointialueelle. Lisäksi rahoitus kanavoitaisiin valtion kautta.

Uudistuksen keskeisenä tarkoituksena olisi hillitä kustannusten hallitsematonta kasvua sekä parantaa ihmisten yhdenvertaisuutta palveluihin pääsyssä. Siirtyminen maakuntamalliin toisi suurempia resursseja palveluiden järjestämiseen ja loisi edellytykset tehokkaammalle yhteistyölle alueen sisällä. Myös rahoituksen keskittäminen valtion vastuulle toisi ennustettavuutta palveluiden rahoittamiseen pitkällä aikavälillä.

Seuraavaksi tarkastellaan lähemmin syitä nykyisiin ongelmiin sote-palveluiden saatavuudessa ja laadussa sekä sitä, miten kaavailtu uudistus pyrkii vastaamaan niihin.

Sote-palveluiden saatavuudessa suuria alueellisia eroja

Sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus ja jonotilanne vaihtelevat Suomessa suuresti alueittain. Esimerkiksi perusterveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsyssä on havaittavissa selviä eroja eri sairaanhoitopiirien välillä. Myös sosiaalipalveluiden saanti ja laatu riippuvat asuinkunnasta. Taustalla vaikuttavat muun muassa resurssien niukkuus, henkilöstöpula sekä väestön palvelutarpeiden erilaisuus.

Jonot ilmentävät pulaa sekä rahasta että työntekijöistä. Esimerkiksi Helsingissä ja Uudellamaalla on pahoja ongelmia hoitajapulan kanssa, mikä vaikeuttaa palveluiden tuottamista alueen suurelle väestömäärälle. Myös monissa muissa kunnissa kitkua aiheuttaa se, että kasvavaan palvelutarpeeseen ei ole riittävästi varattu määrärahoja eikä ammattitaitoista henkilökuntaa.

Sote-uudistuksen keskeisenä tavoitteena on hillitä kustannusten kasvua sekä parantaa palveluiden yhdenvertaista saatavuutta ja laatua julkisrahoitteisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Tarkoituksena on luoda 21 hyvinvointialuetta, joilla on päävastuu palveluiden järjestämisestä alueellaan. Rahoitus tulisi valtiolta ja kerättäisiin osin verotuksen kautta.

Lue myös: Työuupumus on valitettavan yleistä nykypäivän työelämässä

Jonot johtuvat resurssipulasta ja henkilöstövajeesta

Sekä sosiaali- että terveyspalveluissa on havaittavissa merkittäviä eroja jonotusajoissa eri puolilla Suomea. Jonot syntyvät usein siitä, että kysyntä ylittää tarjonnan – toisin sanoen palveluita halutaan enemmän kuin niitä pystytään tuottamaan. Taustalla on usein niukat resurssit sekä työvoimapula.

Esimerkiksi Helsingissä ja Uudellamaalla on pahoja vaikeuksia löytää riittävästi sote-alan työntekijöitä väestömäärään nähden. Myös monissa pienemmissä kunnissa on pulaa erityisesti lääkäreistä ja sairaanhoitajista. Henkilöstövaje vaikeuttaa palveluiden tuottamista tarvittavassa laajuudessa.

Myös rahapula vaikuttaa. Monissa kunnissa sote-menot vievät niin suuren osan budjetista, että niihin on vaikea irrottaa enempää varoja. Samaan aikaan palvelutarpeet kasvavat väestön ikääntyessä. Rahaa ei yksinkertaisesti riitä vastaamaan kasvaneeseen kysyntään.

Sote-palveluiden resurssipula ja henkilöstövaje ruuhkauttavat palveluita ja kasvattavat jonoja ympäri Suomen. Jonot aiheuttavat turhautumista kansalaisissa ja voivat pahimmillaan johtaa terveyden heikkenemiseen, kun apua ei saa riittävän pian. Ongelmaan on etsitty ratkaisua sote-uudistuksesta.

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat – tavoitteena yhdenvertaisia palveluita

Sote-uudistuksen keskeisin tavoite on kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja sekä parantaa palveluiden yhdenvertaista saatavuutta asuinpaikasta riippumatta. Kaavailtu sote-malli pyrkii auttamaan erityisesti niitä kuntia, joiden on ollut vaikea selviytyä velvoitteistaan palveluiden tuottamisessa ja järjestämisessä.

Uudistus toisi sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuun kunnilta 21 hyvinvointialueelle. Näillä alueilla olisi paremmat taloudelliset ja henkilöstöresurssit tuottaa laadukkaita palveluita alueen väestölle. Rahoitusvastuu siirtyisi valtiolle, mikä toisi ennakoitavuutta palveluiden rahoitukseen. Verorahoitus tasoittaisi eroja varakkaiden ja köyhempien kuntien välillä.

Hyvinvointialueilla palveluverkkoa voitaisiin tarkastella kokonaisuutena ja kohdentaa resursseja sinne, missä on eniten tarvetta. Nyt heikossa asemassa olevien kuntien palvelut paranisivat, kun taas vauraammilla kunnilla säilyisi laadukas palvelutaso. Yhteistyö helpottuisi, kun saman alueen kunnat kuuluisivat samaan järjestäjätahoon.

Haasteitakin sote-uudistukseen sisältyy. Siirtymävaiheessa palvelut saattavat häiriytyä ja jonot kasvaa entisestään. Myös henkilöstön siirtäminen hyvinvointialueille voi tuoda ongelmia. Lisäksi alueilla on paljon itsenäistä päätösvaltaa, mikä voi ylläpitää eroja palveluiden laadussa ja saatavuudessa. Kustannussäästöjä voi olla vaikea saavuttaa.

Sote-uudistuksella pyritään joka tapauksessa eroon nykytilanteesta, jossa kansalaisten oikeus peruspalveluihin riippuu asuinkunnasta. Tavoitteena on taata ihmisille yhdenvertaiset, laadukkaat ja helposti saavutettavat sosiaali- ja terveyspalvelut koko maassa.

Lue myös: Köyhyys Suomessa kasvussa – monet elävät ilman säästöjä