Patrick McHenry usa

Patrick McHenry korvaa viime viikolla syrjäytetyn Kevin McCarthyn, kertoo juuri julkaistu kryptomedia CryptoNews Suomi. Näin Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies korvataan uudella henkilöllä. Hyvää tässä asiassa kryptomarkkinoita ajatellen on se, että hän tunnetusti suhtautuu kryptovaluuttoihin myönteisesti.

Tämä on tietysti loistava uutinen kaikille kryptoista kiinnostuneille. Yhdysvallat on merkittävä kryptomarkkina, joten kaikki sieltä tulevat positiiviset uutiset otetaan tietysti ilomielin vastaan.

Kuten monet varmasti ovatkin jo lukeneet, esimerkiksi SEC:n ja Ripplen väliset oikeustaistelut ovat puhuttaneet kryptomaailmassa laajalti.

Tällä erää kryptot saivat jälleen pienen voiton, kun edustajainhuoneen johto vaihtui. McCarthyn syrjäyttäminen historiallisessa äänestyksessä johtui hänen liittoutumisestaan demokraattien kanssa, mikä aiheutti voimakasta vastustusta varsinkin republikaanien radikaalimmalta siiveltä.

Esityksen taustalla toimi aktiivisesti republikaaniedustaja Matt Gaetz, joka on ollut johtohahmo puolueen niin sanotussa oikeistolaisessa siivessä.

Patrick McHenry on tunnettu kryptojen kannattaja

Väliaikaisesti puhemiehenä toimiva Patrick McHenry on tunnettu kryptoihin myönteisesti suhtautuvasta kannastaan, ja hän on aiemmin esimerkiksi ilmaissut tukensa Bitcoinille sekä kryptovaluutoille ylipäätään.

Hän on syntynyt vuonna 1975 ja toiminut Pohjois-Carolinan 10. edustajainhuoneen vaalipiirissä vuodesta 2005 lähtien. McHenry kuuluu Republikaanisen puolueeseen ja toimii myös rahoituspalvelukomitean puheenjohtajana vuodesta 2023 lähtien.

Opiskelu- ja työhistoriaa hänellä on muun muassa yliopistolta, minkä jälkeen hän työskenteli aikansa mediakonsultoinnin parissa. Hän on ottanut osaa useiden politiikkojen kampanjointiin tehden mainostamista erityisesti digitaalisesti. Tunnetuin näistä kampanjoista on George W. Bushin vuoden 2000 presidentinvaalikampanja.

Hän on myös kehunut lohkoketjuteknologian mahdollisuuksia mullistaa rahoitusalan turvallisuus sekä tulevaisuus. Esimerkiksi älysopimusten myötä sopimuksia voitaisiin tehdä turvallisesti ja läpinäkyvästi siten, että ne on myös automatisoituja. Näin ollen McHenry saattaa olla merkittävässä roolissa kryptovaluuttojen eteenpäin ajavana voimana Yhdysvalloissa.

On myös hyvä tietää, että sama kaveri on toiminut digitaalisia hyödykkeitä koskevien lakiesitysten valvonnasta vastaavien komiteoiden puheenjohtajana. McHenry on myös esittänyt tukensa muun muassa Grayscale-päätökselle sekä halunnut edistää stablecoin-sääntelyä. Näin esimerkiksi suuret yritykset voisivat ottaa ne käyttöön seuraten PayPalin esimerkkiä.

Toisin sanoen McHenry on ollut jo monessa mukana, joten hänen myötään kryptot saavat positiivista julkisuutta samalla, kun hän ottaa merkittävän viran vastaan ainakin toistaiseksi.

Useita kryptoihin liittyviä lakeja tulossa käsittelyyn

Tämän väliaikaisen muutoksen myötä monet kryptoon liittyvät lakiesitykset, kuten Financial Innovation and Technology for the 21st Century Act (FIT) ja Blockchain Regulatory Certainty Act, odottavat käsittelyä vielä aivan lähitulevaisuudessa.

Nykyisen puhemiehen syrjäyttämisen ja uuden puhemiehen valinnan myötä näiden edellä mainittujen lakien tulevaisuus näyttää hyvin epäselvältä. Tämä ei tee tietystikään hyvää kryptomarkkinoita ajatellen, jotka muutoinkin tunnetaan epävarmuudesta.

Siitä huolimatta Yhdysvaltain kongressi tulee käsittelemään useita kryptovaluuttoihin liittyviä lakiesityksiä, ja keskustelu kryptojen sääntelyyn liittyvistä asioista tulevaisuudesta jatkuu kiivaana vielä pitkään.

Kaikki kryptoihin sijoittaneet luonnolliset seuraavat tätä keskustelua erityisellä mielenkiinnolla. Mikäli Yhdysvalloissa alettaisiin suhtautumaan kryptoihin avoimemmin, se johtaisi varmasti kryptojen kurssien nousuun.

Tuleeko SEC hyväksymään ETF:t viimein?

Koko tämän vuoden kryptomarkkinoilla ollaan pääasiassa puhuttu siitä, tuleeko suurten rahastoyritysten ETF-hakemukset menemään vihdoin läpi Yhdysvalloissa.

Lisäksi SEC eli Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissiolla on ollut useita oikeusjuttuja eri kryptojen parissa toimivia yrityksiä vastaan.

Vuonna 2020 SEC nosti kanteen Ripple Labsia vastaan, jolloin se väitti yhtiön suorittaneen laittomuuksia myymällä XRP-tokeneitaan 1,3 miljardin dollarin arvosta. SECin mukaan tämä kauppa rikkoi arvopapereiden kauppaan liittyviä säädöksiä.

Keskeinen kiista on liittynyt siihen, pitäisikö XRP luokitella arvopaperiksi, jolloin se katsottaisiin olevan samanlainen omaisuuserä kuin osakkeet tai joukkovelkakirjalainat. Mikäli oikeus katsoisi asian samalla tavalla, se tarkoittaisi sitä, että XRP olisi SEC:n sääntelyn alainen.

Tämä oikeusjuttu päättyi kuitenkin Ripplen hyväksi heinäkuussa 2023, mikä aiheutti välittömästi mukavan nosteen XRP:n kurssiin. Nousu jäi kuitenkin hetkelliseksi ja sittemmin kurssi palautui takaisin päätöstä edeltävään tilaan.

Tilanne kuitenkin elää jatkuvasti ja tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että SEC:in tulee ottaa kantaa ETF:n viimeistään vuoden 2024 keväällä.

Mikäli Blackrock ja muut vastaavat rahastoyritykset saavat vaateensa läpi, se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Bitcoiniin liittyviä ETF-rahastoja voidaan alkaa myymään markkinoilla.

Tällä on todennäköisesti erittäin suuri vaikutus kryptomarkkinoihin, sillä potentiaalisia asiakkaita on tällöin huomattavasti enemmän. Ihmisillä olisi huomattavasti pienempi kynnys osallistua kryptovaluuttoihin, mikäli niitä voisi ostaa ETF:n muodossa.

Samalla odotetaan myös Bitcoinin lohkopalkkion puoliintumista, joten vuodesta 2024 voi tulla hyvin mielenkiintoinen kryptomarkkinoilla. Jos samaan aikaan yleinen taloudellinen tilanne lähtisi parantumaan, vuodesta 2025 voisi tulla todellinen härkämarkkinoiden vuosi.