Suomalainen kansainvälisesti tunnustettu diplomaatti ja Suomen tasavallan 10. presidentti Martti Ahtisaari on kuollut 86-vuotiaana Helsingissä 16. lokakuuta 2023. Ahtisaari toimi presidenttinä vuosien 1994–2000 välillä ja hän on ainoa suomalainen, jolle on myönnetty Nobelin rauhanpalkinto.
Hän tul tunnetuksi erityisesti rauhanprosessien vetäjänä ja kansainvälisten konfliktien ratkaisijana. Ahtisaari olikin mukana monissa sellaisissa keskusteluissa, joissa pyrittiin luomaan rauhaa kahden osapuolen välille.
Ahtisaaresta tuli Suomen presidentti Mauno Koiviston jälkeen. Merkittävä ero hänessä oli aikaisempiin presidentteihin se, ettei hänellä ollut takanaan pitkää uraa suomalaisen politiikan ytimessä. Tämä oli myös hänen salainen aseensa vaalitaistelussa, sillä poliitikan ulkopuolisena toimijina hän ei saanut kansan vihoja niskaansa laman johdosta. Hänen kauttaa suomalaiset halusivat muutosta senhetkiseen tilanteeseen.
Yhden presidenttikauden jälkeen hän päätti jäädä sivuun ja jatkaa rauhantyön parissa. Vaikka monet odottivat hänen vetäytyvän syrjään, Ahtisaari työskenteli ahkerasti paremman maailman puolesta. Tämä työ kulminoitui Nobelin rauhanpalkintoon, joka myönnettiin hänelle vuonna 2008.
Tie Suomen presidentiksi
Ahtisaari syntyi Viipurissa 23. kesäkuuta 1937. Hänen nuoruuttaan ja varhaisia vuosia leimasivat evakkoon lähteminen toisen maailmansodan melskeissä. Voi hyvin olettaa, että juuri nämä kokemukset vaikuttivat voimakkaasti hänen myöhempiin elämänvaiheisiinsa.
Martti Ahtisaaren tie presidentiksi tapahtui 1980- ja 1990-luvun taitteessa. Merkittävää oli se, että hän nousi esiin poliittisen kentän ulkopuolelta samaan aikaan, kun Suomi kamppaili laman kanssa. Laman myötä myös poliitikkojen maine ja asema kansan keskuudessa oli heikossa hapessa.
Ahtisaari oli liittynyt sosialidemokraattiseen puolueeseen nuorena, mutta ei ollut erityisen aktiivinen poliittinen toimija. Hänelle ei esimerkiksi ollut takanaan mittavaa uraa kansanedustajana tai ministerinä. Tämä ei kuitenkaan haitannut hänen matkaansa kohti Suomen yhteiskunnan huippua.
Hänen etunaan oli merkittävät kansainväliset tehtävät, jotka antoivat hänelle ainutlaatuisen näkökulman presidentin tehtävään – onhan presidentti ennen kaikkea Suomen edustaja kansainvälisissä tapahtumissa. Monet pitävät juuri tämän takia häntä pätevänä edustamaan Suomea maailmalla.
Tässä mielessä oli Ahtisaaren etu, ettei hänen tarvinnut kantaa sitä taakkaa, jota monet poliitikot joutuvat kantamaan laman aikana. Kansalaiset eivät nähneet häntä syyllisenä Suomen talouden kurjaan asemaan.
Kun presidentti Mauno Koivisto ei halunnut jatkaa enää kolmannelle kaudella Suomen presidenttinä, se avasi tien Martti Ahtisaarelle. Hänen nimensä nousi esiin potentiaalisena ehdokkaana, koska hänellä oli taustaa kansainvälisissä tehtävissä. Lisäksi SDP kärsi pienestä sekaannuksesta, eikä heillä ollut juuri sillä hetkellä vahvaa ehdokasta puolueen aktiivisista poliitikoista.
Lopulta Ahtisaari valittiin presidentiksi vuonna 1994, mikä oli merkittävä muutos Suomen poliittisessa maisemassa aikaisempaan. Hänen kaudellaan Suomi kansainvälistyi nopeasti EU:n myötä.
Presidenttikausi päättyi vuonna 2000, minkä jälkeen monet odottivat, että Ahtisaari siirtyisi pois julkisuudesta ja merkittävistä kansainvälisistä tehtävistä. Hänestä tuli kuitenkin merkittävä henkilö kansainvälisesti. Ahtisaari loi itselleen roolin, jossa hän keskittyi rauhantyöhön ja kriisinhallintaan.
Lue myös: Taantuma on jo päällä – katso Suomen Pankin ennuste
Martti Ahtisaari oli diplomaatti ja rauhanvälittäjä
Martti Ahtisaari oli tunnettu kyvystään sovittelutaidoistaan erittäin vaikeissa rauhanprosesseissa. Hän toimi eri tehtävissä YK:ssa, jossa hän toimi muun muassa apulaispääsihteerinä ja alipääsihteerinä. Hän oli myös aktiivinen rauhanvälittäjä eri puolilla maailmaa, kuten Namibiassa ja Kosovossa.
Hän piti monien kriisien liiallista pitkittymistä häpeällisenä asiana kansainväliselle yhteisölle. Rauha merkitsi hänelle paljon, mikä motivoi häntä toimiaan paremman maailman puolesta. Tässä näkyi voimakkaasti hänen taustansa evakkona, joka varmasti motivoi häntä rauhantyössään.
Ahtisaari sai merkittävän tunnustuksen työstään rauhan puolesta vuonna 2008, kun hänet palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla. Useiden vuosien kestänyt työ konfliktien ja niiden ratkaisemisen parissa toi hänelle tämän merkittävän tunnustuksen.
Nobel-palkinto oli merkittävä hetki myös Suomelle, sillä Ahtisaari oli ensimmäinen suomalainen, joka sai tämän kunnian. Suomalaiset ovat aiemmin voittaneet palkinnon kirjallisuudesta ja lääketieteestä, mutta rauhanpalkinto on jäänyt saamatta.
Samana vuonna hän vastaanotti myös Unescon rauhanpalkinnon ja Geuzenpenning-mitalin, joten kansainvälinen yhteisö palkitse hänet monin eri tavoin.
Ahtisaari jättää merkittävän perinnön suomalaisille ja maailmalle
Kuolema ei tullut suurena yllätyksenä, sillä vuonna 2021 uutisoitiin, että Ahtisaari oli vetäytynyt julkisuudesta Alzheimerin taudin vuoksi. Sairaus vaikutti hänen elämäänsä voimakkaasti.
Martti Ahtisaaren kuolema on menetys koko Suomelle ja kansainväliselle yhteisölle. Hänen panoksensa rauhanomaisen konfliktinratkaisun ja diplomatian alalla jättää pysyvän jäljen maailmanhistoriaan.
Hänen kauttaan myös Suomi tuli tunnetuksi kansainvälisellä kentällä. Pienellä maalle näkyvyys on aina tärkeä asia, sillä se saattaa avata ovia kaikenlaisiin keskustelupöytiin. Kun maailma muuttui nopeasti globaalimmaksi, hänellä oli tärkeä rooli tässä kehityskulussa.
Lue myös: Kaasuputki tuhotyö paljastui – onko Venäjä sen takana?