korona itämisaika omikron
Korona itämisaika kiinnostaa tällä hetkellä ihmisiä, koska viime päivinä olemme saaneet lukea, että korona on alkanut jälleen leviämään nopeasti väestön keskuudessa. Kyseessä on sen omikron-variantti. Korona itämisaika on noin 1–3 päivää tartunnasta. Koronapandemia ei ole vieläkään täysin ohi, vaikkakin siihen ollaan huomattavasti valmiimpia nyt kuin sen alkaessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreiden tietojen mukaan koronaviruksen omikronin XBB-alalinja EG.5 on nyt vallalla Suomessa. Tämä herkästi tarttuva variantti on nostanut jälleen korona tapaukset pintaan siitäkin huolimatta, että suurin osa väestöstä on jo saanut rokotuksensa.

Tämä kyseinen omikron-variantti on aikaisempia muunnoksia tarttuvampi, mutta sen aiheuttama tauti on usein lievempi. Tässä mielessä uutiset ovat hyviä, eikä terveydenhuolto pääse välttämättä ylikuormittumaan, vaikka sen valmiustasoa on nyt nostettu.

Hyvää tässä on se, että omikron-variantti tarttuu erityisesti ylähengitysteihin, kun taas monet muut muutokset aiheuttivat vakavampia alahengitystieinfektioita, jotka vaativat myös erikoissairaanhoitoa.

Näiden tietojen pohjalta paniikkiin ei siis ole mitään syytä, vaikkakin hygieniasta kannattaa tietysti näin syksyisin pitää huolta.

Lue myös: Psyykkinen työhyvinvointi parantaa tuottavuutta ja yhteisöä

Koronan itämisaika on nopea varsinkin omikronin kohdalla

Korona itämisaika on omikron-variantilla erittäin lyhyt. Keskimäärin oireet alkavat noin 1–3 päivän kuluessa varsinaisesta tartunnasta.

On tärkeää huomata, että tuohon aikaan korona tarttuu kaikista helpoiten. Tämän takia jo lievienkin oireiden ilmaantuessa kannattaa pyrkiä ottamaan selvää, onko kyseessä korona.

Helpoin tapa vähentää koronan leviämistä on jäädä sairauslomalle heti sen jälkeen, kun ensimmäiset oireet alkavat. On järkevämpää jäädä kotia kuin lähteä työpaikalle, sillä silloin helposti tartuttaa muitakin ihmisiä koronaan.

Lyhyt itämisaika ja sitä kautta helppo tartuttavuus ovatkin ainoita suurempia ongelmia, joita tähän omikron-varianttiin liittyy. Varsinkin nuorilla ihmisillä tartunta aiheuttaa vain lieviä oireita.

Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että korkea ikä on merkittävin riskitekijä vakavien hengitystieinfektioiden suhteen. Se nostattaa riskiä myös silloin, kun kyseessä on omikron-variantti, joka pääosin aiheuttaa tulehduksen vain ylähengitysteihin.

Lisäksi tarkkana kannattaa olla siltä osin, ettei vakavatkaan infektion muodot aina välttämättä nosta kuumetta ikääntyneillä. Yleisimpiä oireita ovat väsymys ja yleiskunnon heikkeneminen.

Kuten varsinaisen epidemian aikaan saimme huomata, yli 85-vuotiailla on moninkertainen riski sairastua vakavaan hengitystieinfektioon ja joutua sellaisiin tilaan, joka vaatii sairaalahoitoa. Nuoremmilla riskit laskevat nopeasti, joten siltä osin pandemia ei pääse aiheuttamaan todennäköisesti sen pahempia tuhoja.

Lue lisää Koronasta 2023 tästä THL:n oppaasta: Koronavirus SARS-CoV-2

Korona kotitesti ei ole luotettava – voi antaa kuitenkin viitteitä viruksesta

Influenssa, flunssa ja korona aiheuttavat hyvin samankaltaisia oireita, eikä niitä voi erottaa toisistaan pelkästään oireiden perusteella. Samoin kotitestit ovat epäluotettavia, sillä nekin antavat suhteellisen paljon vääriä positiivisia. Asiantilan tutkimisen kannalta paras vaihtoehto on tietysti laboratoriotestit, mutta myös kotitesteillä on mahdollista tunnistaa koronatartunta kaikesta huolimatta.

Koronaviruksen kotitestejä on pääasiassa kahta tyyppiä, jotka ovat antigeenitestit ja vasta-ainetestit. Antigeenitestit soveltuvat parhaiten akuutin koronatartunnan toteamiseen, kun taas vasta-ainetestit soveltuvat parhaiten siinä vaiheessa, kun koronavirus on ollut elimistössä jo useamman päivän.

Korona kotitesti oli hyvin suosittu pandemian pahimpaan aikaan. Jo tuolloin ja myöhemmin on kuitenkin huomattu, ettei kyseessä ole kovinkaan luotettava testi. Väärät positiiviset ovat yleisiä, sillä ne reagoivat herkästi myös muihin virustartuntoihin.

Lähtökohtaisesti esimerkiksi korona sylkitesti antaa paremman tuloksen, kun sen tekee mahdollisimman nopeasti tartunnan alkuvaiheessa, jolloin koronavirusta on elimistössä vielä paljon liikkeellä. Jos korona itämisaika on tämän omikron-variantin kohdalla keskimäärin 1–3 päivää, niin kotitesti kannattaa suorittaa heti jo pienienkin oireiden ilmaantuessa.

Lue myös: Suomen syntyvyys notkahtaa pohjalukemiin – mistä on kyse?

Myös muut hengitystieinfektiot leviävät nopeasti

Kun korona itämisaika on mahdollisesti päällä, sitä on lähes mahdoton erottaa muista tällä hetkellä leviävistä kausittaisista kuumetaudeista. Loppusyksystä Suomessa leviävät myös influenssa-, rino- ja adenovirus sekä RSV.

Mikäli taas epäilet nimenomaan koronaa, tilannetta ei kannata säikähtää, vaan seurata tiiviisti oireilun kehittymistä. Varsinkin nuoret ihmiset, jotka ovat jo aiemmin sairastaneet koronan, ovat hyvässä suojassa.

Viruksia välttääkseen kannattaa pitää huolta käsien pesemisestä ja olla muutoinkin varovainen julkisilla paikoilla. Monille suositellaan maskien käyttämistä, vaikkakin niiden tarjoamasta suojasta on vain vähän näyttöä.

Lisäksi on hyvä muistaa, että koronavirusmuunnokset ovat keskenään hyvin samankaltaisia ja eivät taudinkuvan osalta merkittävästi eroa toisistaan. Näin ei voi olla koskaan varma, onko kyseessä lievempi omikron-variantti vai sen vakavampi muoto eli delta.

Tällä hetkellä on kuitenkin odotettavissa, että RSV- ja influenssatartunnat lisääntyvät vuodenvaihteeseen mennessä. Historiassa influenssaepidemian huippu on yleensä sijoittunut juuri joulu-tammikuun vaihteeseen, mikä on hyvä pitää mielessä.

Lue lisää Korovaviruksen itämisajasta

Terveyskirjasto: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01257

Rokote.fi: https://rokote.fi/tietoa-rokotteista/koronavirus-covid-19/

Rokotesuoja.fi: https://www.rokotesuoja.fi/milta-taudeilta-voi-suojautua-rokottautumalla/korona/koronavirus

Lääkärilehti: https://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/koronan-uusi-virusmuunnos-herattaa-kysymyksia/