LinkedIn on työ- ja liike-elämään keskittynyt sosiaalisen median alusta, joka ilmoitti eilen ylittäneensä yli miljardin käyttäjän rajapyykin. Samalla Reutersin mukaan ilmoitettiin, että alustalla otetaan käyttöön tekoälyyn pohjautuvia työkaluja.
Tämä sosiaalisen median kanava on kasvanut jo merkittäväksi tekijäksi ja on keskeisin alusta netissä silloin, jos työnantajat ja -hakijat haluavat kohdata toisensa. Alustan tarkoituksena on tarjota sellainen kanava ihmisille, jossa he voivat päivittää ansioluetteloaan ja keskustella työelämään liittyvistä asioista saman henkisten ihmisten kanssa.
Kuten muutkin sosiaalisen median alustat, myös LinkedInin perusominaisuudet ovat ilmaiseksi käytettävissä. Mikäli käyttäjä haluaa tilata maksullisen version alustasta, hän saa käyttöönsä erilaisia lisäominaisuuksia.
Nyt näihin maksullisiin ominaisuuksiin liitetään myös tekoälyyn pohjautuvia työkaluja. Niiden tarkoituksena on auttaa työnhakijoita etsimään itselleen sellaisia työpaikkoja, jotka sopivat heille mahdollisimman hyvin.
Alustan tarkoituksena on täten helpottaa työnhakua ja yhdistää päteviä työntekijöitä sekä työnantajia.
Ilmoitus on luonnollista jatkumoa sille, miten alustan omistaja Microsoft pyrkii tuomaan tekoälyyn liittyvää teknologiaa eri yhteyksiin. Nyt LinkedIn on viimeisin alusta, joka saa tätä uutta teknologiaa konepeltinsä alle.
Lue myös: Tekoäly saapuu – vaikutusta eliittiin ja tietotyöläisiin
Minkälainen alusta LinkedIn on?
Vuonna 2003 perustettu LinkedIn on kehittynyt aikojen saatossa merkittäväksi alustaksi. Nykyään se on suurin sosiaalisen median alusta, jonka kautta työntekijät voivat rakentaa portfolioonsa ja verkostojaan.
Alusta erottuu muista sosiaalisen median palveluista nimenomaan siinä, että se keskittyy käyttäjiensä ammatilliseen kehittymiseen ja luomaan heille työelämää varten uusia kontakteja.
Siinä missä monet muut alustat pohjautuvat enemmänkin ihmisten vapaa-aikaan, LinkedIn on ottanut haltuunsa työelämän kaikessa monimuotoisuudessaan. Tässä mielessä se on ottanut verkossa haltuun vapaa-ajan lisäksi toisen ihmisille tärkeän alueen eli työelämän.
Verkostoitumisen lisäksi käyttäjät voivat myös kehittää alustan kautta omaa osaamistaan. Tätä varten se tarjoaa mahdollisuuden oppimiseen, sillä alustalta löytyy myös oma oppimisympäristö. Tarjolla on tuhansia erilaisia kursseja eri aiheista, kuten ohjelmoinnista, projektinhallinnasta tai vaikkapa taloudesta.
Käydyt kurssit voi lisätä helposti omaan ansioluetteloonsa, mikä taas parantaa käyttäjän mahdollisuuksia hakea mielenkiintoisia työpaikkoja.
Nyt alusta on entistäkin parempi, koska Microsoft tulee lisäämään sen ominaisuuksiin erilaisia tekoälyyn pohjautuvia työkaluja. Niiden avulla oman työuran rakentaminen helpottuu verkossa huomattavasti.
LinkedIn ja uudet ominaisuudet – mitä AI tarjoaa käyttäjille?
LinkedIn ilmoitti eilen uusista tekoälyyn pohjautuvista ominaisuuksista, jotka on kohdistettu alustan maksaville asiakkaille. Niiden keskeisin tavoite on helpottaa työpaikkojen hakemista ja auttaa käyttäjää löytämään itselleen sopivia töitä helpommin ja suoraviivaisemmin.
Uusi AI-työkalu on suunniteltu auttamaan käyttäjiä helpottamaan yhteydenottoa potentiaaliseen työnantajaan. Tavoitteena on luoda palvelu, joka toimisi entistä yksinkertaisemmin siinä mielessä, että työpaikkailmoituksen löytäminen johtaisi nopeammin esimerkiksi työhaastatteluun.
Samoin alustalle on tulossa painike, jonka avulla voi tiivistää oman julkaisun keskeisimmät asiat muutamaan lauseeseen. Julkaisun voi nyt räätälöidä paremmin aina sen mukaan, kenelle sen haluaa kohdistaa.
Maksullisille käyttäjille on luvassa myös ominaisuus, jossa tekoäly tarjoaa heille parannusehdotuksia heidän profiilinsa suhteen. Tulevaisuudessa käyttäjä voi räätälöidä omaa profiiliaan helpommin ja luoda siitä sellaisen, että se vaikuttaa mielenkiintoisemmalta potentiaalisen työnantajan näkökulmasta.
Kaikkien näiden uusien tekoälyyn pohjautuvien työkalujen tarkoituksena on parantaa käyttäjäkokemusta ja tehdä LinkedInistä entistä tehokkaampi työkalu ammatilliseen verkostoitumiseen.
Näin se pyrkii auttamaan ihmisiä löytämään parempia ja mielenkiintoisempia työpaikkoja helpommin kuin aikaisemmin.
Lue myös: SAK valmiina työtaisteluihin – tilanne kiristymässä
Alustan käyttämän tekoälyn tarjoaa Microsoft
LinkedIn-sivuston omistaa teknologiajätti Microsoft, joka on muutoinkin ollut erittäin aktiivinen tekoälyn kehityksen parissa. Siitä kertoo jo esimerkiksi se, että se panosti melkoisen määrän rahaa OpenAI yritykseen, joka on suositun chatGPT-palvelun takana.
Juuri tätä samaista yleistä kielimallia se käyttää hyväkseen myös LinkedIniin kaavailemien uusien AI-ominaisuuksien kohdalla.
Yritys on myös ilmoittanut, että se lisää tekoälyn sen toimistosovelluksiin, jotka on saatavilla Microsoft 365 -ohjelmistopaketin kautta. Nämä kuukausitilaukseen perustuvat ohjelmistot ovat erittäin suosittuja ja niitä käytetään ympäri maailman.
Esimerkiksi Microsoft Wordissa tekoäly auttaa käyttäjää luomaan sähköposteja ja rakentamaan parempaa sisältöä. Myös Excel-taulukoiden tekeminen on helpompaa kuin aikaisemmin, sillä tekoäly voi auttaa käyttäjää luomaan tiedon käsittelyyn liittyviä kaavoja ja lausekkeita tehokkaammin.
Näiden lisäksi se on jo integroinut GPT-4 kielimallin osaksi sen Bing-verkkoselainta. Sitä kautta käyttäjät voivat kysellä AI-botilta erilaisia asioita, mikä taas helpottaa esimerkiksi tiedonhakua. Samoin tekoälyn avulla voi luoda mielenkiintoisia kuvia nappia painamalla.
Microsoftin tavoitteena on nopeuttaa sen käyttäjien työtä monella eri tapaa. Tällä hetkellä se pyrkii lisäämään tekoälyn monipuolisesti sen omistamiin sovelluksiin ja alustoihin. AI on täten kovaa vauhtia tulossa monella tapaa tulevaisuuden työelämään.